fbpx

Asa Bäänd II

Me rakennamme identiteettimme ja tulemme osaksi ympäröivää kulttuuria kielen kautta. Tätä todellisuutta me myös dokumentoimme kielellä. Kieli tarjoaa meille työkalut oman maailman rakentamiseen. Sen Asa on tehnyt.

Aliaksella Avain uransa aloittaneella Matti Salolla oli aina oma painovoimansa, joka ohjasi omalle polulle. Klassikoksi muodostunut debyytti ”Punainen tiili” toi sosiaalista realismia ja poliittista paatosta Rähinän ulosantiin, mutta varsinainen läpimurto oman äänen, oman kielen ja oman maailman, löytymiseen oli Asa.

Kieli on rytmiä ja räpinkin keskiössä on flow, eli rytminen karisma. Jo toinen Asan nimellä julkaistu levy ”Terveisiä kaaoksesta” esitteli vuonna 2006 oman sisäisen rytminsä tahtiin toimivan sanataitelijan, joka etsi luovan yhteistyön kautta myös omaa soundiaan.

Yksi versio omasta soundista löytyi vuonna 2008 ilmestyneellä levyllä ”Loppuasukas”. Soundi ammensi eri kansanmusiikeista roisilla otteella ja toi Asalle sekä Emma- että Teosto-palkinnon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Asa on julkaissut ja esittänyt musiikkia ahkerasti, psykedeliasta vahvasti ammentavasta ja tee se itse -henkisestä ”Foetida”-sarjasta perinteisemmällä hiphop-estetiikalla operoiviin levyihin, kuten ”Love” ja ”Jou jou”, sekä DJ-vetoisista keikoista Asa Bäänd II -kokoonpanon konsertteihin. Asa julkaisi joulukuussa 2022 uusimman albuminsa ”Täytyy mennä metsään”, joka on artistin järjestyksessään 17. studioalbumi.

Vuonna 2024 Asa on taiteilijana itsenäinen sekä esteettisesti että oman levy-yhtiönsä ansiosta. On monta suuntaa johon lähteä, monta kotia jonne palata, monta ajatusta jota jahdata, sanoilla ja rytmeillä, soundeilla ja näyillä.

On monta maailmaa, joita rakentaa.

Liivit Boys feat Tumppi Varonen

Jo monena vuonna Louhela Jameilla on ollut tarjolla myös tapahtumaa varten räätälöityä erikoisohjelmaa. Siitä ovat huolehtineet menestyksekkäästi Länsi-Vantaan kovimmat rokkarit Liivit Boys ja heidän vuosittain vaihtuva vieras.

Tällä kertaa Liivit Boys saa vieraakseen  legendaarisen pitkän linjan eturivin rockmuusikko Tumppi Varosen. Tumppi tunnetaan mm. Pelle Miljoonan eri aikakauden yhtyeistä sekä  Problems -yhtyeen perustajana ja laulusolistina.

Soolokeikkojen ohjelmistoon kuuluvat mm. Katupoikien laulu, Tahdon rakastella sinua sekä monet muut kappaleet, joista artisti tunnetaan. Setissä on mukana myös fiilikseen sopivia lainakappaleita, jotka ovat osaltaan muovanneet Tumpin musiikillista maailmankuvaa.Tumpilta ilmestyi 2023 viimeisin soololevy nimeltään Näillä mennään.

Town to Town

Louhela Jameilla ja Vaskivuoren musiikkilukiolla on jo pitkä yhteinen historia – useana vuotena päälavalle on saatu yksi esiintyjä koulun noin 30 bändistä. Tänä vuonna lavalle nousee Town to Town!

Bändiliideri Abel kertoo kokoonapanosta seuraavaa:

”Town to Town on 11-henkinen soul-bändi, joka soittaa 70- ja 80-luvulta olevaa musaa, sekä myös omia biisejä. Biisit joita ohjelmistossamme on ovat esimerkiksi Tower of Powerin huikeita kappaleita, What is hip ja Diggin on James Brown. Olemme tehneet myös Stewie Wonderin Part time lover-biisistä oman puhallin sovituksen.”

Lavalta ei siis tule puuttumaan meininkiä – tämä keikka kannattaa nähdä!

pilvet pilvet

Hurmaavan pilvet pilvet -yhtyeen muodostavat Kosti Koskinen (laulu), Touko Koivusaari (laulu, kitara), Onni Lehtinen (laulu, basso), Milan Marttiini (laulu, koskettimet) ja Kalle Karimo (laulu, rummut).

Bändi sai alkunsa Kostin, Toukon ja Onnin päädyttyä samalle luokalle yläasteella. Kolmikkoa yhdisti rakkaus musiikkia kohtaan ja muun muassa U2, Coldplay ja The 1975 -yhtyeiden innoittamana he päättivät perustaa oman bändin kesällä 2019. Lukiossa mukaan tuli Milan ja lopulliseen muotoonsa kokoonpano vakiintui viime vuonna, kun nykyinen rumpali Kalle astui mukaan kuvioihin.

Johanna Kustannukselle kiinnitetty pop-yhtye pilvet pilvet on julkaissut kaksi singleä, joista ensimmäisenä ilmestyi energinen ”unta” ja marraskuussa julkaistiin yhtyeen toinen single ”siinä sua suudellut”. Runsailla stemmoilla ja orgaanisilla soittimilla varustettua pop-musiikkia esittävän bändin toinen single käsittelee katumuksen ja epäröinnin tunteita. Kappaleen sanoitus ja sävellys ovat tuttuun tapaan solisti Kosti Koskisen käsialaa ja sovitus syntyi treenikämpällä yhdessä soittaessa. Tuotannosta vastaa ruotsalainen Kim Wennerstöm.

The Black Bubbles

Helsinkiläinen The Black Bubbles yhdistää musiikissaan 1960- ja 70-lukujen rockperinteen, livekeikkojen energian ja ennakkoluulottomuuden.

Yhtye aloitti yhdessä soittamisen jo vuosia sitten. Vuonna 2016 ryhmä aktivoitui toden teolla ja otti nimekseen The Black Bubbles. Bändin laulaja Niina Klemetti tunnetaan myös Barbe-Q-Barbies -yhtyeen rumpalina. Muut bändin jäsenet ovat tuttuja mm. yhtyeistä Hellcity Punks, Rite ja Parasite City.

The Black Bubbles on niittänyt mainetta energisenä ja napakkana livebändinä, joka vie kuulijansa sujuvasti tunnelmasta toiseen, ja jonka räyhäkäs poljento tarttuu tanssijalkaan. Bändi julkaisi tuoreimman pitkäsoittonsa ”The Other Side” sekä vinyylinä että suoratoistopalveluissa 17.11.2023. Soundi-lehti antoi levylle 4/5 arvion ja kiteytti bändin olemuksen seuraavasti: ”Seitsemän vuoden ajan rokkijyräänsä tuunanneen The Black Bubbles -nelikon asiallisessa klubimätössä on tanakka riffisoundi ja tuhti komppi. Barbe-Q-Barbies-rumpali Niina Klemetti nousee kiivaasti tiukimpien rocklaulajien kööriin lunastaessaan ensimmäisellä pitkäsoitolla ronskien livekeikkojen ja viidakkorumpujen kaiuttamat lupaukset.”

Zepikät

Perinteisesti Louhela Jamien päälavan korkkaa kukas muukaan kuin Zepikät!

Tämä 11-henkiseksi paisunut Louhela Jamien oma lastenbändi esittää tarkoin valittuja covereita, joista nauttii niin perheen pienimmät kuin vanhemmatkin jäsenet. Osa sanoituksista on tehty uudelleen Zepikkä-maailmaan paremmin sopiviksi. Tule siis mukaan diggailemaan oikeaa ötökkä-big bändiä!

Zepikät sai alkunsa vuonna 2018 ja nimi juontaa juurensa Jokiuomanpuistoon, jossa erittäin uhanalainen halavasepikkä-kuoriainen asustelee. Lajia ei esiinny missään muualla, kuin Vantaan mätäjoen ympäristössä ja välillä konserttilavoilla.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Halavasepikk%C3%A4

Nähdään taas puizzztossa!

Päälavan esiintyjät 2024

Louhela Jam 2024 päälavan kova kattaus on nyt julkaistu!

Tulemme vielä esittelemään kaikki upeat artistit ja bändit tarkemmin lähipäivinä, joten pysy kuulolla!

Can U Louhela Jam 2024 äänestys on päättynyt

Can U Louhela Jam 2024 -kilpailun äänestys on päättynyt. Annoitte yhteensä noin 6300 ääntä. Nyt laskeskellaan hetki ääniä ja aivan lähipäivinä ilmoitamme voittajat, jotka pääsevät Jameihin esiintymään.

Southern Fruits

Viimeisenä Roots-lavan upeista esiintyjistä esittelyyn Southern Fruits!

Southern Fruits täyttää Jokiuomanpuiston Roots-lavan yli 10 hengen southern rock -kokoonpanollaan. Enemmän on enemmän! Luvassa on pian julkaistavan pitkäsoiton biisejä viimeisen päälle hiottuna ja kiillotettuna.

Laulajia, kitaristeja ja rumpaleita löytyy koko lavan täydeltä mm. kaksi laulajaa, kaksi rumpalia, riittävästi kitaristeja, huuliharpisti, Hammond-urkuri/Rhodes-pianisti, joten etelän soundi on sen mukainen!

Southern Fruitsin keikka on hyvän meiningin ja southern rockin ilosanoman riehakas seremonia!

Northeast Gale

Northeast Gale – olkaa hyvät!

Northeast Gale on raskaalla kädellä operoiva kokeneiden soittajien muodostama englanninkielinen rocktrio. Yhtye ammentaa elementtejä hard rockin historiasta uudella ja omaperäisellä tavalla yhdistäen vanhaa, uutta ja vähän sellaistakin, jota ei ole olemassa. Blues-vaikutteiden kautta rouhea americana on kuultavissa bändin soundista, ja myös progevivahteet värittävät ilmaisua.

Trion keikkasettiin kuuluu oman materiaalin lisäksi covereita nimiltä kuten Hurriganes, Cheap Trick, Tom Petty, ZZ Top jne. Yhtyeen jäsenten muista soitannollisista yhteyksistä voidaan mainita kokoonpanot kuten Broadcast ja Highway.

Kuva: Juho Ingström